Rinta tyhjänä,
mustana ja kuolleena,
väkevien suonien elämänvoima
loppuunvuotaneena
lepää maa
elämän murhaamana.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Taivaita kiertää suuri nyyhkytys
ja murhe valuu tummina puroina
äsken kukkivilla kummuilla.
Mykkä tuska puhuu vesiltä ja vuorilta
ja järvet katsovat kuin sammuneet silmät
kuoleman kaameita töitä.
Metsistä nousee lahonnut lemu,
ja suot ovat kuin mätäneviä ruumiita täynnä.
Nukkuvien talojen ympärillä
kiertää hiipiviä askeleita,
ja koirat ulvovat.
Sisällä vapisevat ihmiset
ja itkevät unissaan
selittämättömän kauhun kahleissa.
Kiitävien pilvien lomasta
leimahtaa värisevä tähti
sysimustaan pimeyteen!
****************
Katri Valan runo kuvaa aika hyvin viime päivien tunnelmia, vaikka tragediassa eivät läheiseni varsinaisesti olleetkaan missään roolissa. Silti pistää mietityttämään, onko meidän kaikkien yhteinen merkitsijä - ihmisyys - tullut niin tyhjäksi, ettei se enää oikeastaan merkitse mitään. Toivoa sopii, että tuo leimahtava tähti ei ole kansoja kukistava "sarastuksen poika", vaan se toinen valontuoja.
Kommentit