Heräsin yöllä siihen, kun nokka vuoti ihan valtoimenaan ja aivastutti kovin. Tylsää. Ja nyt on koko päivän ollu sellainen kuuma-kylmä-härdelli päällä, ettei paremmasta (=pahemmasta) väliä. Taitaa olla flunssa tulossa.

Luin Veikkaajasta Juhani Tammisen kolumnin nimeltä Juniorikiekko, jossa Tami pohdiskelee jääkiekon kehitystä Suomen kansallispeliksi, ja esittää samalla huolensa siitä, että pelistä on yksilöt ja yksilötaidot kadonneet. Tami lataa: "Nykymetodilla on syntynyt kiistatta kovia urheilijoita, joiden atleettinen tausta on kunnossa. Atleettisen taustan takaa pilkottaa yleisurheiluvalmentajan metodiikka. Kaikki oppiminen tapahtuu seuran harjoituksissa. Tulos on nähtävissä. Pelaajat ovat kuin yhdestä tuutista, vailla poikkeuksellisia ominaisuuksia kuten harhautuksia, laukauksia, luovuutta, taklauksia jne."

Tamminen muistelee myös Juhani Wahlstenin ideaa harjoituksesta paikkana, johon tultiin näyttämään taitojaan, mutta toistot tehtiin omalla ajalla omilla kentillä lukuisissa pienpeleissä ja höntsäilyissä sekä kikkailuissa.

Mä olen aika paljon samaa mieltä Tammisen kanssa. Tämä sama ilmiö on nähtävissä futiksessakin: enää ei ole aikaa pelata pienpelejä ja kikkistellä omalla ajalla kuten ennen. Muksut tuodaan autolla harkkoihin ja välittömästi tapahtuman jälkeen lähdetään takaisin kotiin tietsikan tai telkkarin ääreen. Tämä on erityisen näkyvä piirre tyttöfutiksessa, koska valitettavan harvoin tytöt pelaavat porukalla sellaisia vapaita höntsäilypelejä, joissa tulee runsaasti kosketuksia palloon. Poikkeuksiakin tietysti on. Samalla kehittyvät myös improvisointi ja erityisesti 1 vs. 1 -pelaaminen, jotka ovat nähdäkseni tyttöfutiksen akilleen kantapää (tämä siis omien havaintojeni perusteella). Mutta onneksi maajoukkueessa on niin yllätyksellinen ja taitava pelaaja kuin Shefki Kuqi...

Samaisessa lehdessä Fabio Capello sanoo valmentajan tärkeimmän tehtävän olevan luoda joukkueeseen sellainen ryhmäkuri, jonka raameissa yksilöiden vahvuudet voivat puhjeta kukkaan. Capello jatkaa edelleen, että hänen valmentamansa Juventus on taktisesti hyvin pitkälle organisoitu joukkue, mutta kun hyökkäys on edennyt 25 metrin päähän maalista, yksilöiden lahjakkuus ja henkilökohtainen taito nousevat avainasemaan. Aika hyvin todettu, vai mitä? Yksilötaidot ja taktinen osaaminen on molemmat oltava kunnossa, yksinään kumpikaan ei riitä. Taktiikkaa voidaan harjoitella treeneissä, mutta perustaitojen kehittymiseen vaadittavat tuhannet toistot vaativat jo omaa aikaa.

Muistan, kun joskus muksuna veivattiin naapurin kossien kanssa talvella katulätkää ja kesällä futista joskus viisikin tuntia pötköön käytännössä aika monena iltana viikossa. Tämä siis ennen tietokoneiden ja Internetin yleistymistä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Nykyään ei löydy samanlaisia porukoita pelailemassa oikein missään, ja jos löytyy jostain kentältä, niin ihan varmasti vaksi on ajamassa mukelot pois ennenkuin ehtivät kissaa sanoa. Sillä tavalla se maailma muuttuu, ja sen mukana urheilukin. Luonnollisesti.

Että tällaista tällä kertaa.