Rapsuttelenpas tähän muutamia kappaleita aiheista, joiden parissa olen viime aikoina työskennellyt. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Massayhteiskunnan ja massakulttuurin syntyyn liittyy Hannah Arendtin mukaan ihmisten väliseen temporaaliseen maailmaan liittyvien asioiden romahtaminen sekä yksilöllisen ja yhteisöllisen muistamisen rapautuminen. Tästä oli tuloksena solidaarisuuden, yhteisöllisyyden ja pluraliteetin katoaminen.

 

Massayhteiskunta syntyi, kun suurten määrien ihmisiä oli mahdollista päästä sellaiseen, mikä oli ollut vain varakkaiden tai aatelisten yksinoikeus. Massa ei välttämättä aina tarkoita montaa, vaan tietynlaista suhdetta kulttuuriin. Massalle taide on kulutushyödyke siinä missä leipä tai uusi auto. Tämä puolestaan johti ihmisen kulttuurisuhteen muutokseen ja viihdeteollisuuden syntyyn. Viihteestä tulee sellaisen yhteiskunnan "kulttuuria", jossa esimerkiksi taiteen mahdollisuudet maailman pysyvyyden ja stabiliteetin heijastelemiseen on mitätöity ja tradition taju on tuhoutunut.

 

Massayhteiskuntaan liittyy myös filistiinin figuuri. 1800-luvulla filistiini oli tarkoittanut sivistymätöntä ja tavanomaista, mutta 1900-luvulla kulttuurista tuli nousevan porvariston käsissä väline kamppailussa vallasta ja statuksesta. Samalla kulttuuri kuitenkin merkitsi pakokeinoa tuosta taistelusta. Filistiini alkoi tarkoittaa myös tietynlaista suhdetta taiteeseen: hän alisti taiteen elämälle, mutta samalla toivoi siltä ylentävää vaikutusta. Filistiinille taiteesta muodostui näin ollen tuote kulutusprosessissa. Siitä tuli kulutushyödyke, jonka kyky viedä ihminen toisiin aikoihin ja kulttuureihin on kadonnut. Filistiini ei siis arvosta kulttuuria taidetta per se, vaan niiden arvo on yhtä kuin markkina-arvo. Filistiini laittaa taiteen kävelemään markkinoille samassa jonossa kulutustavaroiden kanssa.

 

Taiteesta häviää vähitellen kyky muistamiseen ja historian tajuamiseen, eli sen kertomiseen, mistä olemme tulossa ja mihin olemme menossa. Niin sanottu tradition taju tuhoutuu. Viihteen ongelma ei ole kuitenkaan helpotuksen tai kevennyksen tuominen, vaan se, että viihdeteollisuus vaatii jatkuvasti uusia kulutushyödykkeitä. Kulttuurikin voidaan ryövätä ja muokata taiteesta tuotteita nopeaan kulutukseen. Taiteesta tulee välttämättömyyden aspekti ja sen pysyvyys häviää.

 

Arendtin käsitys politiikasta perustuu julkiseen tilaan, jossa ihmisten moninaisuus, pluraliteetti, voi tulla esiin. Julkisessa tilassa ihmisten erilaiset näkemykset ja lähtökohdat kohtaavat toisensa, jolloin syntyy yhteinen poliittinen tila, joka saa voimansa ja oikeutuksensa nimenomaan siitä, että kukaan ihminen ei ole täysin samanlainen kuin toinen. Ihmiset muodostavat yhteisen poliittisen tilan kukin omista lähtökohdistaan käsin. Vain tällainen julkinen näyttäytyminen ja näkeminen mahdollistaa todellisen vapauden.

 

Esseessään Socrates Arendt kirjoittaa: "To Socrates, as to his fellow citizens, doxa was the formulation in speech of what dokei moi, that is, 'of what appears to me' […] The assumption was that the world opens up differently to every man according to his position in it; and that the 'sameness' of the world, its commonness […] or 'objectivity' […], resides in the fact that the same world opens up to everyone that despise all differences between men and their positions in the world – and consequently their doxai (opinions) – 'both you and I are human'." 

 

Näkökulmien tuhoutuessa syntyy massayhteiskunta. Ihmisiä erottava ja yhdistävä julkinen tila on hävinnyt: ihmisiä yhdistävä inhimillisyys eikä toisaalta ihmisiä erottavat doxat eivät pääse näyttäytymään. Tällä tavoin ihminen tuotteistettiin totalitarismissa, hänestä voitiin tehdä ratas järjestelmän koneistossa. Massayhteiskunnan byrokraattinen ei-kenenkään valta positioi yksilön vasten kasvotonta hallintoa, johon tuotteeksi alennettu ihminen ei voi vaikuttaa. Massayhteiskunta odottaa jäseniltään yhdenmukaistettua käyttäytymistä, minkä vuoksi se nimeää lukemattomia sääntöjä, jotka pyrkivät normalisoimaan ihmisiä.

 

Arendtin politiikkakäsityksen suhde kulttuuriin ja taiteeseen tulee esiin tässä. Kulttuurin ja ihmisten suhde on rinnasteinen ihmisten väliseen suhteeseen. Kulttuuri on aina yhteydessä myös julkiseen tilaan, jossa pluraliteetti on nähtävissä ja koettavissa. Poliittisen ja taiteen ymmärtämiseen tarvitaan samanlaista kykyä: molemmissa on oltava aito inhimillinen maailma ihmisten välillä. Muiden ihmisten näkeminen ja kuuleminen sekä heidän näkemystensä ymmärtäminen edellyttää julkisen tilan olemassaoloa, aivan samalla tavoin kuin taidekin edellyttää. Niin taide kuin politiikkakin edellyttävää myös kykyä ajatella vapaasti ja itsenäisesti.

 

Politiikka ja taide ovat näin ollen molemmat julkisen tilan ilmiöitä, niihin liittyy samanlainen oleellisen ymmärtäminen sekä autenttisuuden havaitseminen. Massayhteiskunta tarkoittaa myös poliittisen arviointikyvyn (taiteellisen "maun" lisäksi) katoamista, koska erilaisten arviointien vaihtaminen ihmisten kesken on häiriintynyt.  Ihmisen mahdollisuudet nähdä muut ihmiset ovat kadonneet. Vaikka massayhteiskunta ja -kulttuuri on nostanut elintasoa huomattavasti, ilmiö on tuhoisa, koska se hävittää kyvyn arvioida ja osoittaa makua.

 

 

Erään taiteilijana epäonnistuneen itävaltalaismiehen maalaus