Valtaisan paineen alla oli pakko nöyrtyä ja kirjoittaa tänne taas jotain ;). Mulla on paskamainen elohiiri oikeassa silmässä. Se kuulemma johtuu liiasta monitorin tuijottamisesta ja magnesiumin puutteesta sekä silmälihaksen väsymisestä. Mutta ärsyttävää iskeä silmää koko ajan.

Tänään ärsytti suunnattomasti, kun yliopiston kirjastolla joku jantteri niisti lukusalissa kolmen minuutin välein (tarkistin kellosta!) ihan jumalattoman lujaa. Kuiskata siellä ei saa, mutta niistää näköjään saa niin, että pölyt lentää hyllyjen päältä ja räkää ja visvaa valuu ämpäreittäin edessä istuvan selkämystä pitkin. Koeta siinä sitten keskittyä johonkin. Minussa oli kuitenkin miestä tarttua asiaan ja hoitaa tilanne: mulkkasin kaveria oikein pahasti ja kurtistelin kulmiani. Onneksi se jannu ei huomannut mua.

Tulin eilen illalla linkulla Oulusta tänne Jykylään. Auto oli aikalailla tyhjillään, oli mukava nostaa jalat ylös ja katsella ikkunasta maisemia. Jänskää oli taas huomata, miten kiireisiä ihmiset ovat. Kaikki kävelevät koko ajan kauhealla vauhdilla, minä mukaanlukien. Ja kaikki tekevät melkein koko ajan jotain; luovalle joutilaisuudelle ei ole tilaa. Erehdypäs sanomaan, että olet työtön, niin olet samantien yhteiskunnan ulkopuolinen reppana. Mun mielestä se ei saa olla näin. Sanokoot muut mitä tahansa. Tai ehkä sitä ei sanota ääneen, mut yleinen asennoituminen on enemmän tai vähemmän sellaista. Pahinta kaikista kuitenkin oli huomata, että ihmiset eivät hymyile juuri lainkaan, vaan painavat päänsä alas ja ovat mieluummin suu mutrulla kuin hymyssä. Ehkä se johtuu siitä, että iloisuutta on pidetty kevytmielisyyden ja jopa hölmöyden merkkinä, kun taas myrtsinnäköiset fiksut ihmiset pohtivat tärkeitä asioita vakavissaan.

TymPtä tämä tällainen. Pittäis hymmyillä enemmä.

Nyt ois aika hyvä idis pudotella ystäviä uima-altaaseen ja alkaa lueskella Hannah Arendtin kirjaa Between Past and Future.